maanantai 23. heinäkuuta 2012

Saaristolaispäivä veti väkeä


Viime lauantain Saaristolaispäivä onnistui hienosti. Väki liikkui eri puolilla saaristoa pitkin päivää. Suurmenestys oli Niinisaaren lastentunti islanninhevosineen, mutta myös esimerkiksi Telkonniemen hiidenkirnulla, Nestorinrannassa, Liimattalan laavulla, Sepän pajassa, Temolassa ja Posliiniateljeessa oli väkeä yli odotusten.

Tässä järjestäjien arvioita kävijämääristä eri kohteissa:

Telkonniemen hiidenkirnulla kävi 22, Nestorin tarinoissa 40 – 60, Marttojen keitolla vajaa 30, Saaristoryhmän teatteriesityksessä reilut 30, Liimattalan Säkkimäen laavulla yli 40 ja heinänteossa parikymmentä, Sepän pajassa 50 - 60, Temolan puhallinmusiikkikonsertissa sata ja koko päivänä yli 300, Posliiniateljee Honey Moonissa parikymmentä ja Kristuksen haudalla kymmenkunta.

Sen sijaan Luukkolan sammaltehdas ei tänä vuonna kerännyt kävijöitä juuri lainkaan. Myös Niinipuun vintille olisi mahtunut porukkaa enemmänkin.

Saaristolaispäivänä julkaistu geokätkö innosti kätköilijät liikkeelle.

Seuraavassa kuvia eri tapahtumista. Julkaisemme lisää myöhemmin.

Säkkimäen laavulta on upeat näköalat Saimaan poukamiin.

Heinää saatiin seipäille etenkin saksalaisten voimin.

Omavesineuvoja antoi neuvoja Niinipuun pihassa.

Niinipuun vintillä käytiin kuuma saaristolaisvisa.

Visan tuloksia lasketaan kiivaasti.

Harri Kautosen orkesteri tanssitti lopuksi Niinipuun vintillä.

torstai 19. heinäkuuta 2012

Telkonniemen hiidenkirnu sai opasteet kesän alussa

Yksi Saaristolaispäivän 21.7. käyntikohteista on Telkonniemen hiidenkirnu Lintusalon eteläpäässä. Kävimme Mauno Mannilan kanssa laittamassa kesäkuun alussa opasteet paikoilleen (siis Manu laittoi ja minä kuvasin).
Tässä kuvasarja opasteista.

tiistai 1. toukokuuta 2012

Lintusalon Wappubrunssilla oli taas mukavaa

Lintusalon Martat järjestivät taas onnistuneen Wappubrunssin Lintusalon koululla. Ohjelmasta vastasi the Repola Wood Boys, joka oli uusi orkesteri, mutta naamat olivat tuttuja Saaristoryhmästä.

Tässä video brunssilta:

maanantai 7. marraskuuta 2011

Hirvipeijaiset vetivät väkeä

Saariston hirvipeijaiset onnistuivat hienosti. Punahattujen peijaisissa Luukkolan urheilukentällä oli 80 ihmistä, Saariston Erän peijaisissa Lintusalon koululla sata ja Niinisaari-Liimattalan hirviseurueen peijaisissa Liimattalan vanhalla kuivurilla 60 ihmistä.

Seuraavassa Riitta Viialaisen ottamia videokatkelmia Saariston Erän peijaisista Lintusalon koululla:



Tässä vielä sikermä Pentti Puolakan ottamista Lintusalon peijaiskuvista:


Try our slideshow maker at Animoto.



Seuraavassa Olavi Kietäväisen kuvia Punahattujen peijaisista, jotka järjestettiin Luukkolan urheilukentällä. Siellä on myös metsästysseuran kodista toinen. Ruokailua varten oli pystytetty kolme torikatosta.

Olli Luukkonen toivottaa peijasväkeä tervetulleeksi.

Vuoden metsästäjä -kiertopalkinnon sai hirvijaos, joka teki talkoilla kylmiön  lihoille.

Kodassa riitti juttua.

Kota on entinen urheilukentän pukusuoja.

Hirvikeitolle oli jonoa, kun 80 ihmistä ruokaili.

Niinisaari-Luukkolan peijaisista ei ole kuvia (ellei joku lähetä), mutta sielläkin nautittiin hirvikeittoa osin ulkosalla. Vanha kuivuri toimii metsästysseuran kokoontumispaikkana ja sinne mahtuu 20-30 ihmistä.